maanantai 18. maaliskuuta 2013

Future Music Festival Asia

Nina:


Lauantaina oltiin siis festareilla ja lavalle nousivat mm. PSY, FUN, Bloc Party ja Prodigy. Festarit pidettiin formularata-Sepangin tuntumassa eli vajaan 60km päässä keskustasta. Muuten homma toimi hyvin eikä tarvinnut esim. jonottaa mihinkään liikaa, mutta järjestelyissä oli vähän jotain erikoistakin. Missään ei näkynyt infopistettä, mistään ei saanut karttaa alueesta eikä aikataulujakaan tiennyt. No okei, facebookissa oli jotain infoa, mutta tieto hukkui satojen kuvien sekaan eikä sovelluksen lataus puhelimeenkaan onnistunut. Onneksi kuitenkin löysimme erään ystävällisen pariskunnan, joka tsekkasi puhelimestaan kaiken oleellisen tiedon meille, joten ehdimme juuri ajoissa PSY:n keikalle. Kaikki keikat olivat huippuja ja oli siistiä miten innoissaan koko festarikansa oli koko ajan! Illan kruunasi kuitenkin Prodigy, joka veti ihan superhyvin ja sai yleisön tosissaan mukaan. Kotiin päätettiin lähteä bussin sijaan taksilla, ja ensimmäinen taksikuski tarjosi kotimatkaa hintaan 63e, haha! :D Tiedettiin, että se on aivan liikaa ja kun oltiin muutamien kuskien kanssa neuvoteltu, päästiin kotiin sopivasti 25e:lla.


Maanantain vapaapäivän suunnitelma oli lähteä käymään Bangsarin kaupunginosassa, jossa asuu paljon rikkaita ulkomaalaisia. Kaupunginosa olikin vähän länsimaistyylisempi ja yksi pääkohteista olikin ranskalainen leipomo! Lounaaksi ei kuitenkaan länkkäriruokaa syöty, vaan sen sijaan mentiin hyvät arvostelut saaneeseen intialaiseen banaaninlehtiravintolaan.



Chicken masala. Oli muuten hyvää!

Jälkkäriksi valikoitui tietenkin macaronseja, mutta ensi kerralla on kakkujen vuoro

Illalla lähdettiin vielä käymään Skybarissa, joka on hienon hotellin 33. kerroksessa sijaitseva kattobaari uima-altaineen. 




Näkymät olivat jälleen kerran aika huikeat ja kaksoistorneja ei vaan voi kuvata liikaa, joten tässäpä olisi:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti